Shiloh, mummu ja torkkupeitto

Muistatte kaikki varmaan Angelinan ja Bradin ja kaikki ihanat adoptiolapset ja sitten pikku Shilohin? No, kun Shiloh syntyi niin pikkuneiti esiintyi tietenkin tiuhaan amerikkalaisessa lehdistössä ja muuallakin. Minua mesmerisoi aina sama yksityiskohta: kaunis virkattu tilkkutäkkipeitto johon pikkutyttö verhoutui äidin sylissä, isän sylissä tai rattaissa.
Myöhemmin kuulin sen olleen Angelinan äidin lahja ensimmäiselle lapsenlapselleen.
Vielä myöhemmin kuulin Angelinan äidin kuolleen syöpään aika pian Shilohin syntymän jälkeen.
Edelleen mietin, miksei kukaan reportteri ole missään yhteydessä nostanut sitä ihanaa, kaunista, käsintehtyä ja todennäköisesti myös joliemummun itsensä suunnittelemaa vauvanpeittoa fokukseen. Olisin koska tahansa valmis ostamaan lehden, josta malli löytyisi.

On tämä hurjaa

Mutta cupcakereseptiä ei kuulu, vaikka kuinka huudan sen perään. Olen pari päivää sitten aloittanut uudessa työssä, päässä kuhisee, kieli on mennyt solmuun, suomalaisen lastenkirjallisuuden kirjo vilisee silmissä enkä sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ole kyennyt keskittymään perusamerikkalaisen respetini suomentamiseen;yksi cup sitä, toinen oz tätä, kolmas stick tuota. Enkä totisesti halua rankaista teitä noilla aitoalkuperäisillä määrillä, joista vain harvat asiaan vihkiytyneet ottavat selvää.
Ja eikö myös sukkamissio lepää samoista syistä, vihreä key west-projekti odottaa vakavasti uutta tulemistaan (lastenlasta nuorimmaisen sijaan??!) enkä minä ole viime viikkoina edes ehtinyt lankakauppohin rohmuamaan löytöjä. Kotioven avattuani heittäydyn sohvalle lekoisasti kuin vihreänharmaa kapakala.
No, ei pidä valittaman! Mukavaa töissä on, paljon kirjoja ja kirjapuhetta, kiirettä, naisosaajia ja naurua.
Mutta, mutta, mutta... Toki kaipaan samalla entistä vapaata kirjoittajanelämääni, iloisenrentoa kässyilya ja luovaa iltapäiväköhnäilyä reseptien parissa.

Ta daa - bloggarin kotiinpaluu!

Olen pahoillani pitkästä hiljaisuudesta. Muutto otti yllättävän koville ja ennenkuin kaikki lapset, laitteet ja langat lösivät arkiset paikkansa ehti yksi jos toinenkin purra hammasta ja hermostua. Ei siinä ehtinyt äiti pulputtamaan blogiluovuuttaan tietokoneella.
Ensiksi kuva merestä, joka aukeaa aivan talomme ulkopuolella. Sitten toinen hassusta roosahurmoksestani. Yhtäkkiä huomasin ennen niin rauhaisan luonnonvärisen - maan värejä, metsää ja pirskahdus taivaansineä - lankakorin muuttaneen konsanaan imagoaan; pari kerää vanhanajan roosaa, toinen mokoma lämmintä vaalenpunaista ja kolmas säväkämpää pikkiä. Onko keski-ikä yllättänyt? No ei syytä huoleen! Johan ehdin mennä päivänä Hakaniemen hallissa nappaamaan matkaan pari kerää upottavan pehmää suklaanruskeata alpakkaa. Mistä tuli mieleeni, että äidilleni joululahjaksi kutomani samanvärinen huivi on kuvamaatta. Epäkohta on hoidettava pikaisesti.
Lisäksi olemme luomuilijoina ostaneet Biolanin 220 litraisen kompostorin, joka heräsi koko perheen riemuksi eilen henkiin, eli lämpö nousi yli 10 asteeseen runsas viikko käyttöönoton jälkeen. Konrad Kompostirin syntymäjuhlan kunniaksi paistoimme tänään aitoamerikkalaisia kuppikakkuja, eli cupcakes. Resepti seuraa myöhemmin perässä...