Shiloh, mummu ja torkkupeitto

Muistatte kaikki varmaan Angelinan ja Bradin ja kaikki ihanat adoptiolapset ja sitten pikku Shilohin? No, kun Shiloh syntyi niin pikkuneiti esiintyi tietenkin tiuhaan amerikkalaisessa lehdistössä ja muuallakin. Minua mesmerisoi aina sama yksityiskohta: kaunis virkattu tilkkutäkkipeitto johon pikkutyttö verhoutui äidin sylissä, isän sylissä tai rattaissa.
Myöhemmin kuulin sen olleen Angelinan äidin lahja ensimmäiselle lapsenlapselleen.
Vielä myöhemmin kuulin Angelinan äidin kuolleen syöpään aika pian Shilohin syntymän jälkeen.
Edelleen mietin, miksei kukaan reportteri ole missään yhteydessä nostanut sitä ihanaa, kaunista, käsintehtyä ja todennäköisesti myös joliemummun itsensä suunnittelemaa vauvanpeittoa fokukseen. Olisin koska tahansa valmis ostamaan lehden, josta malli löytyisi.

On tämä hurjaa

Mutta cupcakereseptiä ei kuulu, vaikka kuinka huudan sen perään. Olen pari päivää sitten aloittanut uudessa työssä, päässä kuhisee, kieli on mennyt solmuun, suomalaisen lastenkirjallisuuden kirjo vilisee silmissä enkä sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ole kyennyt keskittymään perusamerikkalaisen respetini suomentamiseen;yksi cup sitä, toinen oz tätä, kolmas stick tuota. Enkä totisesti halua rankaista teitä noilla aitoalkuperäisillä määrillä, joista vain harvat asiaan vihkiytyneet ottavat selvää.
Ja eikö myös sukkamissio lepää samoista syistä, vihreä key west-projekti odottaa vakavasti uutta tulemistaan (lastenlasta nuorimmaisen sijaan??!) enkä minä ole viime viikkoina edes ehtinyt lankakauppohin rohmuamaan löytöjä. Kotioven avattuani heittäydyn sohvalle lekoisasti kuin vihreänharmaa kapakala.
No, ei pidä valittaman! Mukavaa töissä on, paljon kirjoja ja kirjapuhetta, kiirettä, naisosaajia ja naurua.
Mutta, mutta, mutta... Toki kaipaan samalla entistä vapaata kirjoittajanelämääni, iloisenrentoa kässyilya ja luovaa iltapäiväköhnäilyä reseptien parissa.

Ta daa - bloggarin kotiinpaluu!

Olen pahoillani pitkästä hiljaisuudesta. Muutto otti yllättävän koville ja ennenkuin kaikki lapset, laitteet ja langat lösivät arkiset paikkansa ehti yksi jos toinenkin purra hammasta ja hermostua. Ei siinä ehtinyt äiti pulputtamaan blogiluovuuttaan tietokoneella.
Ensiksi kuva merestä, joka aukeaa aivan talomme ulkopuolella. Sitten toinen hassusta roosahurmoksestani. Yhtäkkiä huomasin ennen niin rauhaisan luonnonvärisen - maan värejä, metsää ja pirskahdus taivaansineä - lankakorin muuttaneen konsanaan imagoaan; pari kerää vanhanajan roosaa, toinen mokoma lämmintä vaalenpunaista ja kolmas säväkämpää pikkiä. Onko keski-ikä yllättänyt? No ei syytä huoleen! Johan ehdin mennä päivänä Hakaniemen hallissa nappaamaan matkaan pari kerää upottavan pehmää suklaanruskeata alpakkaa. Mistä tuli mieleeni, että äidilleni joululahjaksi kutomani samanvärinen huivi on kuvamaatta. Epäkohta on hoidettava pikaisesti.
Lisäksi olemme luomuilijoina ostaneet Biolanin 220 litraisen kompostorin, joka heräsi koko perheen riemuksi eilen henkiin, eli lämpö nousi yli 10 asteeseen runsas viikko käyttöönoton jälkeen. Konrad Kompostirin syntymäjuhlan kunniaksi paistoimme tänään aitoamerikkalaisia kuppikakkuja, eli cupcakes. Resepti seuraa myöhemmin perässä...

hiljaiseloa

Jos täällä on hiljaista se johtuu siitä, että muutamme. Viikko vihreän kutimen seurassa Key Westissä ja sitten joulunviettoon pimeään pohjolaan. Kun internetyhteys alkaa toimia Helsingin osoitteessamme, herää blogi jälleen eloon. Rauhallista joulua kaikille!

Rakkaat huonekalut

En tiedä onko tämä vääristynyttä materialismia, mutta minä kaipaan jo huonekalujani ja kirjojani. Varsinkin niitä kuluneimpia. Siis rakastetumpia. Seilaavat nyt yksin loputtoman isolla merellä. Tämäkin kapinen kirpputorilöytö lähti matkaan kuin nuori morsian punaposkisena uudessa rypytetyssä mekossaan. Sääli vain, ettei kuvaaja onnistunut tallentamaan sitä kullenkeltaista välkehdintää mikä neidosta lähtövalmistelujen alla säteili.

terapiaväkerrystä tyhjässä talossa

Talo kaikuu tyhjyyttään muuttomiesten jäljiltä. Ei tuolin tuolia, ei pöytää, ei sitten mitään kodikasta paitsi patjakasat ja kolme sallittua lelua jotka matkaavat kuusivuotiaan maailmanmatkaajan repussa Key Westin kautta Helsinkiin joulunviettoon. Itseämme piristääksemme ja vähän lahjamielessäkin askartelimme kasan matkalaukkuun kevyesti mahtuvia joulutähtiä. Ne ripustamme hetimiten ikkunaan omassa kodissa Suomessa jahka niin pitkällä ollaan.

joulutunnelmointia muuttolaatikoiden keskellä

Tavarat on pakattu ruskeisiin muuttolaatikoihin. Koirat etsivät ihmeissään vanhoja makuupaikkojaan. Seinät ammottavat tyhjinä joulukalentereita lukuunottamatta. Emäntä pakenee todellisuutta Sigrid Hjerténin ja Isaac Grunewaldin taiteilija-avioliittoon (by Anders Wahlgren). Ja kutoo. Suklaanruskea joululahja on valmis, mutta esitellään lähemmin vasta joulun jälkeen. Nyt tekeillä on arantakki kuusivuotiaalle, lanka ihanan paksua (puikot 4 mm) ja nopeakutoista alpakan jälkeen.

Sininen kalenteri on kirjontatyö, mallin ja tarvikkeet ostin aikoinaan asialle omistautuneesta käsityöliikkeestä Kööpenhaminassa. Toisen kalenterin tein omasta päästä viime jouluna, detaljikuvat paljastavat tekniikan ja materiaalin kohtuullisen hyvin. Materiaalit: karkeaa pellavakangasta (pohja), erilaisia sävyltään yhteensopivia puuvillakankaita (laatikot),huopakangaspaloja, huovutettuja sydämiä, nappeja, helistimiä, pieniä pyykkipoikia, punavalkoruudullista kangasnauhaa.